Orimattila Vapaaehtoisen Palosammutuskunnan perustamispäivänä voidaan pitää elokuun 24 päivää 1884, jolloin pidettiin kokous palokunnan perustamisesta kirkonkylän kestikievarissa. Järjestäytynyttä toimintaa Orimattilassa oli jo vuonna 1881 jolloin Luhtikylässä toimi Luhdinkylän WPK.

Palokunnan silloiset säännöt vahvisti Keisarillinen senaatti 7.11.1887

 

Palokunnan toiminta lienee sammunut vuosisadan lopulla epämääräiseksi ajaksi, ainakaan mitään tietoja ei ole tai ne eivät ole säilyneet.

 

Orimattilan VPK:n uusi tuleminen

 

30- luvun alussa alettiin jälleen kaivata järjestäytynyttä toimintaa kirkonkylään. Kuntaan perutettiin palontorjuntakomitea. Komitea pyysi lausunnon Suomen Palosuojelu-yhdistykseltä, joka suositteli Orimattilan kuntaan paikallisosastoihin jaetun VPK:n perustamista.

 

Osastot:        Heinä- Leitsamaan os.                                   1932

                      Karkkulan os.                                                 1940

                      Kaitalan- Pyörähtälän os.                              1941

                      Kuivannon os.                                                1930

                      Luhdinkylän WPK                                         1881

                      Mallusjoen os.                                               1935

                      Montarin os.                                                  1941

                      Mustajärven VPK                                         1942

Niemen- Järvikylän os.                                 1934

                      Niinikosken os.                                             1931

                      Pakaan os.                                                     1935

                      Pennalan VPK                                               1890

                      Rautamäen VPK                                           1925

                      Renkomäen os.                                             1937

                      Terriniemen- Ruhan os.                               1941

                      Viljaniemen os.                                             1935

                      Virenojan os.                                                1932

 

Kirkonkylän osasto perustettiin 1973 jatkamaan Orimattilan Palosammutus Kunnan toimintaa.

 

Pennalan VPK erosi Orimattilan VPK:sta vuonna 1980

.

Renkomäen osasto jäi alueluovutusten yhteydessä Lahden puolelle(nyk. Renkomäen VPK?). Muiden osastojen toiminta , lukuun ottamatta ns. kirkonkylän osastoa, on loppunut.

 

Vuonna 1940 ostettiin palokunnalle Viipurin vakinaisen palokunnan vanha ruiskuauto, avomalli Ford V8 vm.-36.

Siihen asti oltiin käytetty villatehtaan kuorma-autoa kaluston ja miehistön kuljetukseen.

 

Vuonna –51 saatiin uusi paloauto, vanha lahjoitettiin Pennalan osastolle.

 

60- luvulla kuntaa perustettiin palopäällikön, palotarkastukset ja nuohoukset siirtyivät  kunnan vastuulle.

1965 kunta rakensi uuden paloaseman ja luovutti sen palokunnan käyttöön. Samalla se alkoi huolehtia kalustohankinnoista ja ylläpidosta.

80- luvulla Pennalan osasto itsenäistyi  omaksi VPK:si, Orimattilan VPK juhli 100-vuotis taivaltaan, kalustoa oli riittävästi käytössä, mm. 8 paloautoa ja 15 moottoriruiskua.

 

90- luvun alussa kaluston ikääntyminen kärjistyi sammutussopimuksen irtisanomiseen, ja liekö sen tuloksena palolaitos saikin 94- vuonna uuden sammutusauton vm. –77 Volvon tilalle.

 

2000- luvun alussa sammutussopimus irti sanottiin jälleen. Tällä kertaa syynä vähäinen mies määrä, Sopimus uusittiin mutta vain nuorisotyötä koskevaksi, miehistö teki Orimattilan kaupungin kanssa henkilökohtaiset sopimukset.

 

 

 

 

                       TAKAISIN ETUSIVULLE